Selviytymistilasta turvan tilaan — mitä mun elämässä tapahtui

Viime kuukausina mun elämässä on tapahtunut muutos, jota en olisi vielä vuosi sitten osannut kuvitella.

Sellainen muutos, joka ei näy ulospäin mitenkään dramaattisena, mutta jonka tuntee jokaisessa pienessä hetkessä.
Sellainen, missä koko elämän taustalla pyörinyt "selviytymiskoodi" on alkanut hiljalleen purkautua ja muuttua joksikin ihan muuksi:
turvaksi, luottamukseksi ja aidoksi haluksi elää.

Oon tajunnut nyt niin selvästi sen, mitä en aiemmin nähnyt:
iso osa mun elämän liikkeestä on tullut aina puutteesta.
Jostain mitä mulla ei ollut.
Jostain mitä yritin täyttää.
Jostain, mikä sattui.

Ja koska mä olen ollut aina hyvä kuuntelemaan itseäni, mä olen löytänyt kaikesta siitä valtavasti viisautta.
Mutta samaan aikaan puute ja kipu ovat olleet mun polttoaine.

Kun sattui tarpeeksi, mä lähdin etsimään ratkaisua.
Kun tuntui tyhjältä, mä lähdin luomaan jotain uutta.
Kun jokin osa mun elämästä puuttui, mä täytin sen tiedolla, työllä, luovuudella, ihmissuhteilla tai henkisellä kehityksellä.

Selviytymisen polku on vienyt mut moneksi ihmiseksi — ja monesti myös takaisin itseeni.

Mutta nyt tapahtuu jotain erilaista.
Jotain ihan uutta.

Mun hermosto ei enää elä hälytystilassa

Tää on ehkä suurin muutos, joka on tapahtunut hiljaisesti, arjen keskellä.

Pahin ylivireys on lähtenyt mun kehosta.
Se jatkuva mikrojännitys, joka ennen piti mua hereillä ja liikkeessä, on sulanut pikkuhiljaa pois.

Kun hermosto rauhoittuu, on outoa huomata kuinka moni asia elämässä on toiminut "hätäkoodilla".
Se on ollut mun normaali.
Ei paha, ei väärin — mutta selviytymistä.

Nyt mä en enää tee valintoja siitä, mikä pelastaa mut.

Mä teen valintoja siitä, mikä tuntuu hyvältä nyt.

Ihmissuhteet eivät ole enää tapa täyttää tyhjää

Mun pitkän parisuhteen jälkeen rakkaus oli pitkään paikka, jossa:

• löysin itseni

• kadotin itseni

• löysin itseni uudelleen

• ja sitten taas kadotin, kunnes jaksoin nousta

Tää sykli ei ollut väärä — se oli mun tapa oppia itsestäni.
Mutta se oli myös selviytymistä.

Nyt kun mä katson rakkauden teemoja, mulla ei ole enää tarvetta "etsiä" mitään.
Eikä tarvetta saada vastauksia.
Mun energia ei lähde puutteesta vaan uteliaisuudesta.
Ja se tuntuu rauhalta, ei kaaokselta.

Mun terveys ei ole enää projekti vaan suhde mun kehoon

Vuosien ajan mun keho reagoi kaikkeen:
stressiin, kuormitukseen, hormonitoimintaan, ruokaan, ihmissuhteisiin.

Ja mä etsin aina keinoja helpottaa oloa — mikä oli hyvä asia.
Mut silti sekin oli osa selviytymistilaa.

Nyt mä huomaan tekeväni pieniä valintoja, jotka syntyy halusta, ei pakosta:

• syön, koska haluan ravita itseäni

• lepään, koska kehoni pyytää

• liikun, koska se tuntuu vapauttavalta

• hoidan ihoani, koska haluan olla lempeä itselleni

Tää on uusi suhde mun kehoon.
Ei enää "korjattava ongelma".
Vaan viisas kumppani.

Työ ei ole enää pakotie vaan mahdollistaja

Mä oon pitkään halunnut uran.
En siksi ettei mulla olisi jotain — vaan siksi, että mulla ei vielä ollut sellaista, joka tuntui omalta.

Mun työhalu on aina tullut siitä, että mun on pitänyt "luoda itselleni jotain".
Tääkin oli selviytymisen logiikkaa.

Nyt mä näen, mikä mua oikeasti vetää:

• ihmisten kanssa työskentely

• oivallusten jakaminen

• tarinoiden avaaminen

• energioiden ja tunteiden näkyväksi tekeminen

• luovuus

• vapaus

• keveys

• merkitys

Mä en enää rakenna uraa puutteesta.
Mä rakennan sitä halusta.
Se on valtava ero.

Halun energia on mun uusi suunta

Kun mä kysyn itseltäni: "Mitä mä haluan?", vastaus ei enää synny paniikista.

Se syntyy keveydestä.
Vapaudesta.
Seikkailun energiasta.
Siitä tunteesta, että maailma on avoin — ei pelottava.
Siitä tunteesta, että mä en enää jahtaa mitään…
vaan magnetisoin sen, mikä resonoi mun kanssa.

Tää ei ole valmis matka.
Tää on alku.

Mut mä näen niin selvästi, miten jokainen osa-alue mun elämässä — ihmissuhteet, terveys, työ, talous ja oma sisäinen ääni — on kääntymässä selviytymisestä turvaan.

Ja sen myötä mä alan elää eri logiikalla:
halu → keveys → inspiraatio → luominen → vastaanottaminen → lisää halua.

Tää on se käänne, joka muuttaa mun elämän suunnan

Ei yksi suuri tapahtuma.
Ei hengellinen herääminen.
Vaan pienet hetket, joissa mä kuuntelen itseäni uudella tavalla.

Hetket, joissa mä en enää toimi pelon takia.
Hetket, joissa mun keho ei enää supista vaan avautuu.
Hetket, joissa mä valitsen sen, mikä tuntuu oikealta — ei sitä, mikä pitää mut hengissä.

Mun elämä ei enää ole tarina selviytymisestä.
Se on tarina halusta elää.

Ja tää on vasta alku.