On hetkiä, jolloin elämä tuo eteen tilanteita, jotka ennen olisivat saaneet koko sisimmän horjumaan. Tilanteita, joissa toinen ihminen syyllistää, vähättelee, välttelee vastuuta tai kääntää huomion pois olennaisesta – ja ennen sitä olisi ehkä lähtenyt mukaan.

Kun elämä alkaa virrata vapaammin, pintaan nouseekin usein jotain yllättävää – epäily, ahdistus, vanhat tarinat siitä, että on liikaa. Mutta entä jos ne eivät ole este, vaan portti syvempään vapauteen?

Olen kiitollinen universumin viesteistä.

Viime aikoina olen havainnut konkreettisia muutoksia arjessani, jotka ovat suoraan seurausta tunnetyöskentelystä ja sisäisestä muutoksesta. Haluan jakaa teille kolme oivallusta, jotka ovat kirkastuneet minulle matkani varrella – ehkä ne resonoivat myös sinussa.

Viime aikoina mun iho on ollut jatkuvasti tulehtunut. Ei enää vain hormonaalisissa sykleissä, vaan jatkuvasti ärhäkkä, arka ja näkyvä. Se on herättänyt musta niin paljon tunteita – häpeää, epätoivoa, surua ja sitä hiljaista toivetta, että voisin vihdoin parantua ja olla eheä. Mutta samalla olen tajunnut, että tämä ei ole vain fyysistä. Mun keho...

Viime aikoina olen kulkenut läpi jotain, mitä en silloin osannut nimetä, mutta nyt ymmärrän: Se oli sielun pimeä yö.

Tunnetietoisuus tarkoittaa kykyä tunnistaa, nimetä ja hyväksyä omat tunteensa ilman tuomitsemista. Se ei ole pelkästään tunneälyä, vaan syvempää yhteyttä itseensä – sitä, että uskaltaa kuunnella, mitä sisäinen maailma yrittää kertoa.

Aiemmin, silloin kun sisälläni velloi käsittelemättömiä tunteita ja epämääräistä levottomuutta, minun oli vaikea sietää minkäänlaista kaaosta ympärilläni. Tarvitsin järjestystä, hallintaa ja kontrollia ulkoisiin olosuhteisiin, jotta oloni pysyisi edes jollain tavalla tasapainossa.